Mitä tapahtuu, kun hieman tulehtuneen ilmapiirin omaava työyhteisö lähtee virkistysmatkalle Lappiin?

Työhyvinvoinnin lisäämiseksi Karunlahden seurakunnan työntekijät ovat päättäneet lähteä ruskan sävyttämiin maisemiin, yhdistetylle virkistys- ja pyhinvaellusmatkalle. Jo lähtölaskennan aikana selviää, että kaikki eivät olekaan lähdössä mukaan. On toistuvaa sairauslomaa ja luontokammoa, mutta kaiken kruunaa tuore tieto siitä, että joku työkavereista on tehnyt kirkkoherrasta valituksen tuomiokapituliin.

”No, olen sataprosenttisen varma, että kappalainen. Se ei pääse yli siitä vaalitappiostaan. Seurakunta valitsi mut, ei häntä, vaikka mä olin ulkopuolinen. Ja nainen.”

Joukkoa tuleekin täydentämään piispan toiveesta hiippakunnan hössöttävä työnohjaaja Marjut, jonka tehtävänä ei suinkaan ole työilmapiirin parantaminen, vaan seurakunnan taloudenhoidolle asetettujen uusien tavoitteiden edistäminen. Hänelle erämaavaelluksen ainoa tarkoitus on saada osallistujat uskomaan, että he olivat keksineet tulevat muutokset ihan itse.

Miten matkalla onnistuu yhteismajoitus teltoissa, kun reittivalintakin tuottaa päänvaivaa? Tuntureille laskeutuu hernerokkasumu, mikä johtaa reitiltä eksymiseen. Luonnonvoimien armoille jääminen paljastaa työyhteisön jäsenien haavoittuvuuden – monesti varsin koomisesti.

”Mä tarkoitan, että mitä mä täällä teen? Onks teillä ikinä semmonen olo, että mitä ihmettä mä näitten ihmisten kanssa täällä teen? Miten mä tänne oon joutunut? Ketä te ootte? Kuka sä oot?”

Pinnan alla on kytenyt jo pitkään, ja kohta on jo menossa melkein kaikkien sota kaikkia vastaan. On eri tavoin ahdistuneita, katkeroituneita, arkeensa kyllästyneitä ihmisiä. Kipuilevissa hahmoissa on myös hauskat puolensa, ja näytelmä tarjoaa monet makeat ja myötätuntoiset naurut.

Näytelmän edetessä herää kysymys: voiko keski-ikäinen vielä unelmoida vai oliko tämä tässä? Ja ennen kaikkea, mitä tehdä, kun kännykässä ei ole kenttää?